30.5.2009

Äänestäminen ja sen tunnustaminen Mänttä-Vilppulassa 23.5.2009

Päivämme Mänttä-Vilppulassa alkoi huonoissa merkeissä. Tuskin olimme päässeet hotellilta markkinapaikalle, kun huomasimme pikkubussimme renkaan rikkoutuneen. Lisäksi kaksi seurueestamme oli saanut aamiaispöydän jostakin antimesta vatsansa sekaisin. Onneksemme päivä markkinoilla osoittautui hiljaiseksi, joten ehdimme kaikki tehdä rästiin jääneitä muita asioita – kuten päivittää kiertuekuvia Flickr-kuvapankkiin.

Mänttä-Vilppulassa kuulimme monta kriittistä kommenttia EU:sta. Kielteiset kannat olivat ymmärrettäviä. Useimmiten niiden lausujat kokivat EU:n köyhdyttäneen maaseutua. Yleensä ei kuitenkaan ollut tilaisuutta käydä tarkempaa keskustelua syistä Suomen maataloustuotannon murrokseen. Eräs näyttelyrekallamme käynyt herra oli niin tyystin pettynyt politiikkaan, että hän sanoi jättävänsä äänestämisen kokonaan väliin. Poliitikot olivat hänen mukaansa vain omaa etuaan tavoittelevia huijareita eikä siis kukaan äänestämisen arvoinen.

Tuntia myöhemmin kuulimme toimittajan haastattelevan samaa herraa. Toimittajalle hän sanoi olevansa menossa äänestämään, mutta että hänellä ei ole vielä aivan tarkasti tiedossa, ketä hän aikoo äänestää. Ohimennen kuultu haastattelu herätti mietteitä. Miksi on helpompaa olla politiikkaa kohtaan kriittinen meille järjestötyöntekijöille, kuin toimittajalle, jonka kautta saisi äänensä kuuluville laajalle lukijajoukolle? Onko vaikea myöntää kuuluvansa nukkuvien puolueeseen? Onko äänestämisen tärkeys juurtunut ajatuksena niin syvälle suomalaisiin? Vai ehtikö mieli sittenkin muuttua vaalirekan läheisyydessä vietetyn tunnin aikana? Vai tarvitsiko hän vain kanavan, johon purkaa pettymystään suomalaiseen polittiikkaan?

Timmy Trümpler

Kuvia Mänttä-Vilppulan tapahtumasta